[16.27] Senjälkeen Hän on ylösnousemuksen päivänä saattava heidät häpeään, ja Hän on lausuva: »Missä ovat Minun vertaiseni, joiden kumartamisessa te olitte niin innokkaita?» Ne, joille on suotu ymmärrystä, vastaavat: »Totisesti, tänä päivänä tulkoon häpeä ja paha uskottomien osaksi.»
[16.30] Mutta niiltä, jotka harjoittavat hartautta, kysytään: »Mitä on Herranne lähettänyt maan päälle?» He vastaavat: »Hyvää.» Niiden, jotka tekevät hyvää, on hyvä olla tässä maailmassa, mutta tulevan maailman koti on vielä parempi. Kuinka ihana onkaan niiden koti, jotka hartautta harjoittavat.
[16.35] Ja ne, jotka ovat asettaneet muitakin Jumalan rinnalle, sanovat: »Jos Jumala olisi tahtonut, me emme olisi palvelleet ketään muuta kuin Häntä, emme me eivätkä esi-isämme, emmekä myöskään olisi pitäneet pyhänä ketään muuta kuin Häntä.» Näin tekivät myös ne, jotka ennen heitä elivät. Mutta ovatko lähettiläät vastuussa muusta kuin sanomansa julistamisesta?
[16.36] Totisesti olemme kutsunut jokaisen kansan keskuudesta lähettilään näin lausumaan: »Palvelkaa Jumalaa ja välttäkää syntisiä.» Jotkut ovat Jumalan johdattamia ja toiset ovat kulkeneet harhaan. Jatkakaa siis vaellustanne maan päällä ja katsokaa, millaisen lopun saavat ne, jotka sepittävät valheita.
[16.61] Jos Jumala kävisi käsiksi ihmissukuun sen väärintekojen tähden, Häneltä ei jäisi ainoatakaan elävää olentoa maan päälle, mutta Hän antaa heille aikaa määrähetkeen saakka, niin että kun heidän hetkensä lyö, he eivät kykene sitä tuntiakaan viivyttämään eivätkä jouduttamaan.
[16.75] Jumala asettaa vertauskuvaksi toisen omistaman orjan, jolla ei ole valtaa mihinkään, ja toisaalta ihmisen, jolle Me olemme suonut runsaat antimet, joita hän voi käyttää sekä salassa että julkisesti. Voivatko nämä olla tasavertaisia? Jumalalle kuuluu kaikki ylistys, mutta useimmat heistä eivät älyä mitään.
[16.76] Ja Jumala asettaa vertailtaviksi kaksi henkilöä: toinen heistä on mykkä, joka ei pysty mihinkään ja on taakkana herralleen; minne tahansa tämä hänet lähettää, hän ei saa aikaan mitään hyvää. Voiko hän olla tasavertainen sen kanssa, joka antaa oikeamielisiä määräyksiä ja itse vaeltaa oikeata tietä?
[16.81] Ja Jumala antaa teille suojaa luomisensa tuotteista; Hän on luonut teille turvapaikkoja vuorille ja Hän antaa teille vaatteet suojaksi kuumuutta vastaan ja varusteet, jotka suojelevat teitä taisteluissa. Tällä tavoin Hän täydellistää siunauksensa teitä kohtaan, jotta olisitte Hänelle alamaisia (muslimeja).
[16.89] Tulee päivä, jolloin Me kutsumme jokaisesta kansasta, niiden omasta keskuudesta, todistajan heitä vastaan, ja senvuoksi Me asetamme sinutkin todistajaksi näitä ihmisiä vastaan. Olemmehan lähettänyt sinulle Kirjan selitykseksi kaikkinaisiin asioihin sekä johdatukseksi ja armoksi ja ilosanomaksi alamaisille (muslimeille).
[16.92] Älkääkä olko naisen kaltaisia, joka purki lankansa säikeiksi kehrättyään sen ensin lujaksi. Te vannotte valojanne ikäänkuin puhdistuaksenne petollisuudesta omassa keskuudessanne puolueen pyrkiessä alistamaan toisen valtaansa. Jumala vain koettelee teitä tällä tavoin, ja ylösnousemuksen päivänä Hän on selvittävä teille sen, mistä kiistelitte.
[16.115] Jumala on ainoastaan kieltänyt teitä syömästä itsestään kuollutta, verta, sianlihaa sekä sellaista, mikä on teurastettu jonkun muun kuin Jumalan nimeen. Kuitenkin Jumala on anteeksiantavainen, armollinen sellaista kohtaan, joka on tehnyt väärin hädän pakottamana himoitsematta ja ylittämättä säädettyjä rajoja.
