[35.8] Mitä välität siitä, jonka vääryys hänen silmissään niin kaunistuu, että hän sitä hyväksi luulee. Jumala jättää harhaan kenet tahtoo ja johdattaa oikeaan kenet suvaitsee, joten älä näännytä sieluasi murehtimalla tuommoisten puolesta; kyllä Jumala totisesti heidän tekonsa tietää.
[35.11] Jumala loi teidät tomusta, edelleen elämän idusta, sitten teki teidät aviopareiksi; eikä yksikään vaimo tule raskaaksi eikä synnytä Hänen tietämättään; ei liioin kenellekään elolliselle ole hänen ikäänsä pidennetty eikä lyhennetty sen kaiken olematta Jumalan kirjoissa, ja kaikki tämä on helppoa Jumalalle.
[35.12] Eivätkä vedet ole samanlaisia: makea vesi sammuttaa janon ja on miellyttävää juotavaksi, suolainen polttaa kirpeydellään, ja kuitenkin te kummastakin pyydystätte elävää lihaa ravinnoksenne ja koristuksia kannettavaksenne, ja laivanne kyntävät vesiä hankkiaksenne Hänen runsauttaan ja ollaksenne Hänelle kiitolliset.
[35.14] Jos te heitä kutsutte, eivät he sitä kuule, ja vaikkapa kuulisivat, eivät he teille vastaa. Kuolleista herättämisen päivänä he kieltäytyvät jumaluudesta, joka oli vain teidän luulotteluanne. Eihän kukaan muu voi teille olevaisia niin selvittää kuin Hän, ainoa kaikkitietävä.
[35.18] Toinen ei pysty toisen taakkaa kantamaan, ja jos joku kuormansa alla huutaisi toista auttamaan, ei käy tämän sitä kantaminen, vaikkapa hän olisi läheinen sukulainen. Sinä varoitat vain niitä, jotka Herraansa salassa pelkäävät ja rukousta harjoittavat. Ken puhdistaa itseään, tekee sen oman sielunsa parhaaksi, Jumalan luo on aikanaan tultava.
[35.32] Me kyllä annoimme Pyhän Kirjan perintönä niille, jotka palvelijoittemme keskuudesta valitsimme. Mutta heidän joukossaan on niitä, jotka tuottavat turmiota sielulleen, toisia, jotka valitsevat keskitien, ja on niitä, jotka Jumalan sallimuksesta ovat ensimmäisiä kaikissa hyvissä töissä; tämä on Jumalan suuri armo.
[35.37] Ja sieltä he apua anovat: »Oi Herra, päästä meidät ulos, me teemme hyviä töitä, toisia kuin ennen.» Mutta emmekö Me antanut teidän elää kyllin kauan, jotta kuuliaiset totuudesta vaarin ottaisivat? Ja saapuihan luoksenne varoittaja. Siksi maistakaa tuskaa, ei ole väärintekijöille auttajaa.
[35.40] Sano: »Mitä ajattelette suojelijoistanne, joita Jumalan veroisina avuksenne huudatte? Näyttäkää, minkä osan maata he ovat luoneet, tai onko heillä osuus taivaassa, tahi olemmeko Me heille lähettänyt Pyhän Kirjoituksen, jonka selviä totuuksia he noudattaisivat.» Ei, väärintekijät eivät pidä lupauksiaan; niitä he toisilleen antavat vain pettääkseen.
[35.43] Ja he esiintyivät ylpeästi maassaan sekä suunnittelivat pahaa, mutta pahat juonet eivät muita tavoita kuin suunnittelijoitaan. Mitä saattoivatkaan he muuta silloin odottaa kuin muinaisten kieltäjäin kohtaloa? Sillä Jumalan säädöksistä ei mikään horju, eikä Jumalan kaitselmus toiseksi vaihdu.
